torstai 29. toukokuuta 2008

Sushia kullekin?

Sushi on hauska ruokalaji, sillä näköjään siitä saa ilman kalaakin ihan syötävää. Kurkkua, porkkanaa ja munakasrulla täytteinä/päällysteinä. Ei yhtä hyvää kuin lohen tai muun vastaavan kera, mutta ihan ok.

Päivän hyvä työ on jatkoa meneillään olevalle projektilleni saada Ilokiven ruokalaan vähän parempaa kasvisruokaa. Enpä olisi uskonut vielä kolme viikkoa sitten puhuvani soijarouheen puolesta tai fanittavani falafelia. Että näin.

Päivitys: Hyvä puoli kasviksista koostetuissa sushimurkuloissa on se, että säilyvät mainiosti jääkaapissa seuraavaankin päivään.

Sushi
4 dl Risella-puuroriisiä
4,5 dl vettä

8 rkl riisiviinietikkaa
1-2 rkl sokeria
0,5 rkl suolaa

Huuhtele riisi kylmällä vedellä, kunnes huuhteluvesi kirkastuu. Jätä riisi likoamaan kylmään veteen 30 minuutiksi. Keitä riisiä 4,5 desilitrassa vettä isossa kattilassa hiljalleen noin 15 minuutin ajan. Älä nosta kantta. Anna riisin hautua kattilassa muutaman minuutin ajan ennen jatkamista.

Sekoita riisiviinietikkaan sokeri ja suola, hämmennä kunnes ovat sulaneet etikkaan.

Siirrä riisit laakeaan astiaan ja jäähdytä samalla varovasti hämmennellen. Sekoita etikkaliemi riisin sekaan. Riisistä voi pyöritellä pieniä palleroita, tarjota sellaisenaan tai kieritellä kuvassa näkyvän kaltaisia sushimurkuloita. Täytteenä puolikypsäksi keitettyä porkkanaa ja suikaloitua kurkkua, kuorena merileväarkki. Palleroiden päälle japanilaista munakasrullaa siivutettuna. Sushimurkuloiden lisukkeena tarjotaan säilöttyä inkivääriä sekä soijakastiketta wasabi-tahnalla höystettynä.

Munakasrulla
3 kananmunaa
2 rkl sokeria
loraus soijakastiketta

Sekoita varovasti kananmunat, sokeri ja soija keskenään ilman, että seokseen muodostuu kovin paljon ilmakuplia. Paistetaan öljytyllä pannulla ohuina kerroksina ja kääritellään pannulla rullaksi, lisätään seosta ja taas kääritellään. Toistetaan kunnes valmis. Annetaan jäähtyä ja leikataan varovasti siivuiksi.

Ei kommentteja: